Sinnasel
Novellit (5 kpl): -Töiden jälkeen -Hyvä olo -Mökillä -Huoneessa -Kuvaus
|
|
« 03.04.04 - 20:25:23 »
|
Olen kaupassa ja luen juuri lähettämääsi tekstiviestiä. Viestissä sanot, että päivä on todella hiljainen ja töissä on hieman tylsää. Ehdotat, että vietettäisiin ilta yhdessä, kaipaat jotain piristystä päivään. Viesti saa minut hymyilemään, olen ollut itse koko viikon kiireinen, mutta nyt vietän vapaapäivää eikä illalle ollut suunnitelmia. Lisään kirjoittamalleni ostoslistalle pari yllätystä varallesi. Maksan ostokseni ja lähden kotiin.
Tulisit tunnin kuluttua. Laitoin odotellessani paikkoja kuntoon. Arvelen että olet pikkupurtavan tarpeessa, joten teen voileipiä ja salaattia valmiiksi. Nostan pöydälle myös ostamani viinipullon. Aikaa on vielä jäljellä ja päätän hengähtää hetken. Loikoillessani sohvalla mieleeni muistuu, että voisin näyttää videon jonka löysin sattumalta tavaroideni seasta. Pitäisit varmasti tuosta filmistä..
Havahdun oven avaukseen. Nousen sohvalta ja tulen vastaan eteiseen. Näytät väsyneeltä, mutta hymyilet huomatessasi minut vastassa. Sanot pelänneesi etten olisi kotona, kun en ollut vastannut lähettämääsi viestiin. Pahoittelen ja kysyn onko sinulla nälkä. Nyökkäät ja otat takin pois ja kävelet perässäni keittiöön.
Istun pöydässä ja kaadan lasiisi viiniä. Hymyilen sinulle viekkaasti tullessasi keittiöön. Huomaat että olen laittanut syötävää valmiiksi, muttet sano mitään vaan vastaat hymyyni. Syömme ja juttelemme päivän tapahtumista. Päiväsi tuntui todella olleen tylsä ja siksi sanon että illan pitäisi olla tapahtumarikkaampi.. olinhan sentään suunnitellut että rentoutuisimme viiniä juoden .. ja videota katsellen.
Siirrymme viinilasiemme kanssa olohuoneen puolelle. Himmennän muuten niin kirkkaita valoja ja kaadan lasiisi lisää viiniä. Istut sohvalla ja katselet minua. Se saa minut jälleen hymyilemään. En tunne oloani koskaan vaivaantuneeksi katsoessasi minua. Näen ettei katseesi ole muuta kuin ihaileva. Pyörähdän, kuin kertoakseni sinulle että pidän ihailevasta katseestasi. Naurahdat ja pyydät minua viereesi. Otan yhden paidan pois päältäni. Nyt päälläni on vain syvä kaula-aukkoinen musta toppi ja housut.
Ilmeesi muuttuu, kun en istahdakaan viereesi vaan kumarrun edessäsi, ja suutelen sinua ensin poskelle ja sitten suulle. Vastaat suudelmaani ja nostat kätesi lanteilleni. Toinen suudelma on jo kiihkeämpi ja yrität painaa kädelläsi minua lähemmäksi. Et saa minua kuitenkaan lähellesi, koska nousen ja sanon että minulla on sinulle jotain näytettävää..
Kävelen keittiöön ja tulen takaisin löytämäni videon kanssa. Laitan videon pyörimään ja istahdan viereesi. Kysyt mikä video on, vastaan että jotain mitä en ole muiden kanssa katsellut..
Videon pyörittyä hetkisen ymmärrät mitä tuleman pitää. Ruudulla on kaunis nuori nainen, punaisissa alusvaatteissa ja polvisukissa. Naisen vieressä on hieman vanhempi mies ihailemassa näkemäänsä näkyä. Mies kertoo naiselle haluavansa nähdä tämän tanssivan hänelle, ja videolla he sopivat, että nainen tekisi kaiken mitä mies pyytää. Niinpä nainen nousee ylös ja liikehtii levottomasti miehen edessä samalla hipelöiden itseään kaikkialta. ..Tunnen kuinka housuissani alkaa kostumaan ajatus eroottisesta tanssista. Pyyhin kuitenkin ajatuksen mielestäni ja keskityn videon katseluun.. Olet aivan hiljaa ja katselet videota kiinnostuneena. Tiesin, että pitäisit tästä..
Mies pyytää naista sängylle ja nainen tekee työtä käskettyä. Hetken kuluttua naisen kädet ovat kiinnitettynä sängyn päätyyn ja hänen silmänsä ovat sidotut. Mies levittää naisen jalkoja ja vinkkaa sermin takana olleen naisen mukaan leikkiin. Mies ottaa tätä naista kädestä ja osoittaa, että hän haluaa naisen koskettelevan sänkyyn kiinni sidottua naista.
..näky on kiihottava. Nainen tietää mistä toinen nainen tykkää. Niinpä tämä nainen tietää mistä kaikkialta ja miten sidottua naista tulee koskettaa tuottaakseen tälle nautintoa. Nainen suutelee toista rinnoista, vatsasta, häpykummulta ja lopulta jalkovälistä. Sidottu nainen nostaa lantiotaan kohti nautinnon tuottajaansa anoen lisää. Vieressä oleva mies on ottanut kalunsa esiin, ja vetelee esinahkaa edestakaisin.
Videon tarinan edistyessä havahdun tuijottavaan katseeseesi, hymyilet minulle viekkaasti ja kiihottuneena. Menee hieman aikaa kunnes ymmärrän, että olet seurannut minun puuhiani videota katsellessani. Olin ymmärtämättäni alkanut hipelöidä itseäni, ja siitä yhtenä todisteena oli erittäin kuuma ja kostea haaroväli. Sinullakin tuntuu olleen tapahtumaa haaroissa, housuissa näkyy selvä kohouma.
..Huokaisen, ja suutelen sinua kiihkeästi. Vastatessasi suudelmaani nousen istumaan syliisi hajareisin ja jatkan suutelemistasi. Kätesi vaeltavat himokkaasti selässäni, pakaroissani ja toisella kädelläsi hyväilet rintaani. Otan sinun päältäsi paidan pois ja samalla nousen seisomaan. Muistan kiihouttuneeni alunperin eroottisesta tanssista, joten alan liikuttamaan lantiotani videolta kuuluvan musiikin tahtiin. Olen aivan lähelläsi ja kiusoittelevan hitaasti alan riisumaan itseäni. Ensin otan housuni pois. Alta paljastuu mustat stringit peittämässä kosteaa häpyäni. Jatkan liikehdintääni ja siirryn ottamaan paitaani pois. Nyt näet edessäsi kiinteät rinnat paljaana.
Joudut avaamaan housusi, sillä tunne housuissasi on tukalan ahdas. Autan sinua ottamaan housut pois, ja suutelen sinua kaulaan, rintaan, vatsaan.. Saadessani päältäsi kaiken pois, nuolaisen mahtavan kokoisena seisovaa kulliasi. Ynähdät ja odotat minulta lisää. Otan kalusi kunnolla käteeni ja otan sen suuhuni syvälle kohti kurkkuani. Sinä keskityt nauttimaan olostasi, samalla katselet videon tapahtumia ja koskettelet rintojani.
Ottaessani sinulta suihin olen ollut itseni kimpussa, ja tunnen kuinka häpyni alkaa turpoamaan. Haluan sinun ison vehkeesi sisääni, joten nousen ylös ja istun jälleen syliisi hajareisin. Otan kalustasi kiinni ja ohjaan sen syvälle sisälleni. Nautinto on sietämätön. Tämän haluan tuntea pitkään. Alan rauhallisesti liikehtimään sylissäsi, ylös alas. Nautit tuntemuksista ja näystä, paljaista kauniista rinnoista kasvojesi edessä.
Otan kädestäsi kiinni ja ohjaan sen pakaralleni, ymmärrät mitä haluan ja alat hapuamaan peppureikääni. Kiihdytän vauhtiani sillä olen hyvin lähellä tulla. Työnnät sormesi sisääni ja samalla tunnen räjähtäväni. Hymiset nautinnosta tuntiessasi kalusi ympärillä sykkivän vaginan.. jatkan hetken aikaa liikettäni, jotta saisin pitkitettyä nautintoasi. Nousen sylistäsi ja käännyn ympäri. Haluan antaa sinulle kiitokseksi jotain. Pidät kaluasi kädessäsi. Kumarrun pyllistämään sinulle, olen käsieni varassa sohvapöydän yllä. Ymmärrät ja nouset seisomaan. Työnnän kaksi sormea vaginaani ja sen jälkeen peppuuni. Runkkaan pari kertaa ja sanon, että tässä sinulle päivän piristystä. ..katselen samalla videota, jossa naiset ovat päässeet jo täyteen vauhtiin keskenään ja miehen runkatessa vieressä..
Videon antaessa lisä kiihotusta, työnnät kaluasi vähitellen peppuuni. Tunne on sietämätön, mutta kiihotus asettaa kivun toissijaiseksi. Vähitellen rentoudun ja tunnen kuinka olet täyttänyt minut täysin. Liikut vuorostasi edes takaisin, täyttäen joka työnnöllä minut paremmin ja paremmin. Katselet naisten puuhia videolta, ja huohotuksesi lisääntyy. Kuin huomaamattasi lisäät tahtia, minun yrittäessä pysyä pystyssä ja sormeillessani klitoristani.
Lähestyn toista orgasmia, minun on pakko nojata molemmilla käsillä pöytää vasten.. kiihdytät tahtia ja minä kouristelen nautinnosta. Et kestä sinäkään sykkivän reijän tunnetta kalusi ympärillä, ja teet viimeisen rajun työntösi sisääni.. ja tunnen kuinka lypsän sinusta kaiken sisälleni.
Pysyt paikoillasi, minä haukon henkeäni. Saadessasi ajatukset selvemmiksi, tulet minusta ulos, ja kaadut sohvalle istumaan. Itse lysähdän viereesi, painaen pääni vasten olkapäätäsi. Olemme hengästyneitä, annan sinun hengähtää rauhassa, suutelen käsivarttasi..
..jäämme tuijottamaan vielä pyörivää videota, jolla mies on jo päässyt sidottuna olleen naisen kimppuun toisen naisen työnnellessä muovista kalua sisäänsä..
|